Tervetuloa Säisien kotisivuille!

Säisien sukuseura perustettiin vuonna 1981 Vieremän Haajaisten kylässä maanviljelijä Jorma Säisän omistamalla Halmenimen tilalla. Koollekutsujana toimi kiuruvetinen rehtori Alpo O. Säisä, jonka lehdessä esittämä kutsu kuului "Tulloo, joka tuntoo sukua olevansa". Yli 80 henkeä tunsi tuolloin kuuluvan Säisän sukuun ja oli läsnä sukuseuran perustavassa sukukokouksessa. Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Jorma Säisän veli, metsänhoitaja Pertti Säisä Iisalmesta. Nykyisin Säisien sukuseura toimii yhdyssiteen Säisän suvulle ja kutsuu suvun kolle parin vuoden välein eripuolilla Suomea järjestettävään sukutapaamiseen.

Säisän suvun vanhin tunnettu edustaja on talollinen Olli Henrikinpoika Säisä Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävän Ängeslevältä, joka tiettävästi kuoli vuonna 1637. Suurimmaksi osaksi nykypäivän elossa olevat Säisät polveutuvat Tyrnävältä 1700-luvun alkupuolella Kainuun Paltamoon muuttaneesta Antti Jaakonpoika Säisästä (1697-1751), joka käytti myös nimeä Mankinen. Hänen mahdollista polveutumista mainitusta Olli Säisästä ei varmuudella tunneta. Antin jälkeläisiä on vaikuttanut Säisä-nimellä erityisesti Savossa, Iisalmessa, Vieremällä ja Kiuruvedellä. Lisäksi Pohjanmaalla Nivalassa on vaikuttanut toinen Säisän suvun sukuhaara, joka lienee ainoa varmasti Tyrnävän varhaisista Säisistä polveutuva suvun haara. Ajan saatossa Säisän suku on kuitenkin levittäytynyt ympäriä Suomea ja maailmaa. Tänä päivänä Suomessa elää noin 350 Säisä-sukunimeä kantavaa henkilöä.

Säisien sukuseuran toiminnan päätavoite on edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa sekä aktioiva suvun jäseniä osallistumaan suvun yhteiseen toimintaan. Tavoitteena on myös edistää Säisän suvun sukututkimusta ja tietoutta suvun historiasta suvun jäsenten keskuudessa. Seuran jäseniksi ovat tervetulleita kaikki suvun jäsenet sekä suvun historiasta ja toiminnasta kiinnostuneet.

Tervetuloa Säisien kotisivuille ja mukaan Säisien sukuseuran toimintaan!

SÄISIEN SUKUNEUVOSTO


Uutiset

Säisät tapasivat Kiuruvedellä (29.07.2018)
Säisien sukuseuran järjestyksessään kahdestoista koolle kutsuma Säisien sukutapaaminen ja sukuseuran sukukokous järjestettiin lauantaina 28. heinäkuuta 2018 Kiuruveden..

28.07.2018  Säisät kokoontuu tänään Kiuruvedellä
12.07.2018  Vielä ehdit ilmoittautua sukutapaamiseen
09.06.2018  Ilmoittaudu kesän sukutapaamiseen