Kirjailija Eino Säisä

Ehkä kaikkein tunnetuin Säisän suvun jäsen, kirjailija Eino Säisä vietti lapsuutensa Iisalmen Kurenpolven kylässä, missä hän syntyi maanviljelijä Yrjö Säisän ja tämän vaimon Tiina Sohvi Partasen lapsena. Köyhyys, ankeat sotavuodet, etenkin isän soveltama kova kasvatuksen malli ja sotienjälkeisen jälleenrakentamisen ankaruus olivat ilmeisen leimaavia tekijöitä Säisän lapsuudessa ja nuoruudessa, sillä kirjailijana hän palasi usein näihin teemoihin.

Säisä kävi keskikoulun Iisalmen lyseossa, minkä jälkeen häntä kiehtoi etenkin kuvataide, ja hän pyrkikin opiskelemaan Ateneumiin. Vanhemmat kuitenkin toivoivat pojastaan opettajaa, ja niinpä Säisä meni Kajaanin seminaariin, mistä hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1958.

Nuoruusvuodet Säisälle ahdistavia murroksen aikoja. Hänen äitinsä kuoli syöpään heinäkuussa 1958 ja tämä oli Säisälle niin suuri järkytys, että teki hänestä ateistin "tusinan vuoden" ajaksi. Hankittu opettajan työ tuntui raskaalta ja vastentahtoiseltakin. Kontilahden Pankavaaran kansakoulun opettajana olessaan Säisä sairastui juuri ennen armeijaan lähtöään tuberkuloosiin. Noin seitsemän kuukauden parantola-aikana hän purki tuntemuksiaan romaaniluonnokseen, mistä ei kuitenaan tullut kirjaa, mutta luonnos näkyy hyvin vajaat kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneen romaanin Viimeinen kesä (1967) taustalla.

Säisä jatkoi työtään opettajana Iisalmen maalaiskunnassa, Pielavedellä ja Lapinlahdella. Lapinlahden Pällikkään koulussa viettäminään vuosina Säisä kirjoitti vapaudenjanoisen, romanttissävyisen esikoisromaaninsa Tummat (1963). Seuraava romaani Yöstä tullut ilmestyi jo 1964, minkä jälkeen Säisä muutti etelään, ensin Helsinkiin ja sitten Espoon puolelle. Etelässä hän työskenteli opettajana vielä vuoden verran. Kaiken kaikkiaan opettajavuodet antoivat Säisälle virikkeitä kahteen romaaniin: Mitä me olemme (1968) on maalaiskansakouluun sijoittuva rikostarina, ja Lehtori Liljeberg (1969) kertoo pikkukaupungin epäpätevästä opettajasta.

Säisän pääteos on kuusiosainen romaanisarja Kukkivat roudan maat (1971–1980). Teoksen nimi on peräisin Uuno Kailaan runosta Suomalainen rukous. Sarjaan kuuluvat romaanit Kylä herää (1971), Kylä elää (1972), Isät ja pojat (1974), Hyvästi nuoruus (1976), Kurkien tanssi (1979) ja Minun maa (1980). Pääteoksessaan Säisä kuvaa psykologin ja sosiaalihistorioitsijan ottein pohjoissavolaisen kylän vaiheet sodan päättymisestä vuoden 1980 kevääseen. Teoksesta tehtiin myöhemmin myös samanniminen televisiosarja.

Espoossa asuessaan Säisä kaipasi kotiseutunsa luontoa ja hän suivaantui kerrostaloelämään, kun hän ei taloyhtiön huoltomiesten ja isännöitsijän laiskuuden vuoksi päässyt moneen lauantaihin saunaan. Säisä muuttikin syksyllä 1974 Iisalmeen. Jo usean vuoden ajan hänen lepo- ja pakopaikkanaan oli ollut mökkisaari Iisalmen Haapajärvellä. Syrjäänvetäytyvä, lähes ihmisaraksi luonnehdittu kirjailija alkoi viettää entistä enemmän aikaa saaressaan, missä hän tunsi saavansa työrauhan. Eino Säisä hukkui lokakuussa 1988 ollessaan paluumatkalla saarestaan mantereelle.

Uransa aikana kirjailija Säisälle myönnettiin Valtion kirjallisuuspalkinto kolme kertaa ja Kirkon kirjallisuuspalkinto kerran. Hänelle myönnettiin myös Aleksis Kivi- palkinto vuonna 1984 ja Pro Finlandia vuonna 1986.

Tarkemmat tiedot Eino Säisän tuotannosta löytyy painamalla tästä.